Sosnovyi Borin aiheuttama säteilyriski Suomessa

Translated title of the contribution: Radiation risk in Finland due to the nuclear power plant at Sosnovyy Bor

Mikko Ilvonen, Jukka Rossi, Mika Salonoja

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Tutkimuksessa on sovellettu Ilmatieteen laitoksen ja VTT:n yhteistyössä kehittämää kaukokulkeutumis- ja annoslaskentamallia (TRADOS) Pietarin lähellä sijaitsevan Sosnovyi Borin ydinvoimalaitoksen Suomessa aiheuttaman säteilyriskin laskemiseen. Koko malli ja erityisesti sen meteorologinen osa on viime vuosina kehittynyt voimakkaasti. Lisäksi käytettävissä olevan laskentakapasiteetin kasvu teki nyt ensimmäistä kertaa mahdolliseksi laskea tuhansia todelliseen meteorologiseen dataan perustuvia mutkikkaita leviämistilanteita. Käytetty meteorologinen aineisto sisältää Sosnovyi Borista 20, 100, 500 ja 1 500 metrin korkeudelta kolmen tunnin välein lähteneet trajektorit ajalta 1.5.1992 - 30.4.1993. Suomeen saapuu lähtökorkeudesta riippuen 25 - 37 % kaikista lähtevistä trajektoreista. Tutkimuksessa esitetään kulkeutumistodennäköisyyksiä Suomen eri osiin sekä lisäksi jakaumien ja niistä johdettujen tilastollisten tunnuslukujen muodossa mm. kulkeutumisaikoja, viipymisaikoja, pilven leveyksiä ja sateen esiintymistä eri alueilla. Säteilyannosten laskenta perustuu yhteen päästöön, jossa jalokaasut vapautuvat kokonaan, herkästi höyrystyvistä aineista vapautuu 10 % ja vaikeasti höyrystyvistä 1 %. Esitetyt tilastolliset tulokset pätevät sillä ehdolla, että päästö tapahtuu. Lasketut annostiet ovat pilvigamma-, laskeumagamma-, hengitys-, maito-, liha-, vihannes-, vilja- ja juuresannostie. Annosten lisäksi esitetään ulkoisia annosnopeuksia. Tuloksia esitetään sekä odotusarvoina karttapohjalla että väestöannosten tai tietyssä paikassa saatavien yksilöannosten jakaumina. Lisäksi on tutkittu vastatoimenpiteiden, kuten sisälle suojautumisen, joditablettien ja maidon käyttökiellon tarpeellisuutta sekä toimenpiteiden avulla saavutettavien annossäästöjen suhdetta niistä aiheutuviin kustannuksiin. Tutkimuksen päätulos on, että Sosnovyi Borissa tapahtuva onnettomuus ei missään tapauksessa johda Suomessa välittömiin terveydellisiin vaikutuksiin, mutta myöhäisvaikutusten riskin pienentämisessä voivat välittömät vastatoimenpiteet olla tehokkaita ja suositeltavia.
    Translated title of the contributionRadiation risk in Finland due to the nuclear power plant at Sosnovyy Bor
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages96
    ISBN (Print)951-38-4673-3
    Publication statusPublished - 1994
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesVTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
    Number1579
    ISSN1235-0605

    Keywords

    • reactor accidents
    • radiation hazards
    • Sosnovyy Bor
    • estimation
    • Finland
    • radiation doses
    • trajectories
    • weather
    • atmospheric circulation
    • radionuclides
    • emissions
    • radionuclide migration

    Fingerprint

    Dive into the research topics of 'Radiation risk in Finland due to the nuclear power plant at Sosnovyy Bor'. Together they form a unique fingerprint.

    Cite this