Suurkaupunki - superaivot

Yrjö Seppälä

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Julkaisu on osa kansainvälistä suurkaupunkitutkimusta, jonka koordinoijana on toiminut International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA). Julkaisussa tehdään Helsingin seudun näkökulmasta synteesi niistä suurkaupunkitutkimuksen ulkomaisista raporteista, jotka käsittelevät luovuutta ja alueellista kehitystä. Tärkein lähde on ollut projektin johtajan professori Åke E. Anderssonin "Kreativitet storstadens utveckling". Julkaisun keskeisiä johtopäätöksiä ovat: 1. Luova työ vaatii henkilökohtaista vuorovaikutusta, jota ei pystytä korvaamaan kehittyneilläkään tiedonsiirtotekniikoilla. 2. Luovat toiminnot keskittyvät alueille, joilla on paras sisäinen ja ulkoinen tavoitettavuus. 3. Luovuus kulttuurin alalla ja luovuus teknisessä innovaatiotoiminnassa edellyttävät samantapaisia luovuutta edistäviä olosuhteita. 4. Suurkaupunkiseudun roolina kansantaloudessa on innovaatioiden tuottaminen, tuotekehittely ja koemarkkinointi, mutta varsinainen rutiinituotanto kuuluu muille seuduille. 5. Suomen kansantalouden menestyminen kansainvälisessä kilpailussa riippuu Helsingin seudun kyvystä innovoida. 6. Helsingin seudulla on hyvät mahdollisuudet kehittyä luovaksi suurkaupunkialueeksi. Se vaatii mm. seudun sisäisen tavoitettavuuden parantamista sekä luovien ihmisten suurpiirteistä taloudellista tukemista.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages68
ISBN (Print)951-38-2767-4
Publication statusPublished - 1986
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
Number650
ISSN0358-5085

Keywords

  • metropolitan areas
  • models
  • town planning
  • urban planning
  • urban development
  • comparison
  • Helsinki
  • regional planning
  • innovation

Cite this