Skip to main navigation Skip to search Skip to main content

Tavaraliikenteen päästö- ja kulutustiedot yritysten ja yhteiskunnan päätöksenteon tueksi

Research output: Book/ReportReport

42 Downloads (Pure)

Abstract

Tavaraliikenteen päästö- ja kulutustiedot yritysten ja yhteiskunnan päätöksenteon tueksi (TaKuPaaS) -hankkeen tavoitteena oli tuottaa ajantasaiset, läpinäkyvät ja dokumentoidut arviot tiekuljetusten energian- ja polttoaineenkulutuksen sekä kasvihuonekaasupäästöjen yksikkökertoimista Suomen olosuhteissa. Työ vastaa kasvaviin kansallisiin ja EU-tason raportointivaatimuksiin, kuten CountEmissionsEU-asetukseen ja CSRD-raportointiin, joissa edellytetään entistä vertailukelpoisempaa ja elinkaariperusteista päästötietoa. Työn kannalta keskeisenä laskentakehyksenä oli ISO140830:2023-standardi, jonka mukaisesti päästölaskennassa tulee huomioida energianlähteen käytön lisäksi sen tuotannosta ja jakelusta aiheutuvat päästöt.

Hankkeessa tarkasteltiin tiekuljetusten päästölaskennan nykytilaa, tunnistettiin keskeisiä tiedon puutteita ja laskennan
ongelmakohtia ja tuotettiin uusia polttoaine- ja ajoneuvokohtaisia päästökertoimia. Työssä määritettiin polttoainekohtaiset kasvihuonekaasupäästökertoimet Suomessa tiekuljetusten tarvitsemien yleisimpien polttoaineiden
well-to-wheel-kokonaisuudelle (WTT, TTW ja WTW). Käytönaikaiset päästöt ja polttoaineiden ominaisuustiedot koottiin
ensisijaisesti kotimaisista lähteistä ja täydennettiin kansainvälisillä aineistoilla. Biopolttoaineiden tuotannon päästökertoimet arvioitiin Energiaviraston raaka-ainetietojen pohjalta RED II -direktiivin laskentasääntöjä hyödyntäen. Tulokset osoittavat, että Suomessa myytävien biopolttoaineiden well-to-wheel-päästökertoimet ovat monin paikoin alhaisempia kuin yleiseurooppalaisiin oletuksiin perustuvissa kertoimissa, erityisesti biokaasujen osalta. Lisäksi hankkeessa laadittiin ajoneuvo- ja tonnikilometrikohtaiset polttoaineen kulutuskertoimet (yksikkökulutuskertoimet) dieselkäyttöisille N3-luokan kuorma-autoille ja ajoneuvoyhdistelmille painoluokittain. Yksikkökulutuskertoimet perustuvat kotimaisiin tutkimuksiin ja HBEFA-tietokannan Ruotsia koskeviin kertoimiin, joita kalibroitiin Suomen olosuhteita vastaaviksi. Yksikkökulutuskertoimet mahdollistavat kuljetusten päästöjen arvioinnin tilanteissa, joissa primääridataa ei ole saatavilla, ja ne huomioivat valitun kuormitusasteen ja tyhjänä ajon osuuden.

Hankkeessa tunnistettuja keskeisiä ongelmakohtia tiekuljetusten päästölaskennassa olivat polttoainejakelutietojen luottamuksellisuus, viive bio-osuuksien saatavuudessa, vaikeat ja epäselvät laskentatapaukset sekä kansainvälisten tietokantojen toistaiseksi rajallinen kyky huomioida kansallisia polttoainekoostumuksia. TaKuPaaS-hankkeen tulokset tukevat kuljetusyrityksiä, kuljetusten tilaajia, viranomaisia ja muita toimijoita päästöraportoinnissa, vaikutustenarvioinnissa ja päätöksenteossa sekä vahvistavat perustaa kotimaisten kuljetusten päästötietojen jatkokehittämiselle.
Original languageEnglish
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages49
Publication statusPublished - 30 Mar 2026
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesVTT Tutkimusraportti
NumberVTT-R-00166-26

Fingerprint

Dive into the research topics of 'Tavaraliikenteen päästö- ja kulutustiedot yritysten ja yhteiskunnan päätöksenteon tueksi'. Together they form a unique fingerprint.

Cite this