Tekniset torjuntatoimenpiteet metsäbiomassojen käsittelyn terveysvaarojen vähentämiseksi

Matti Lehtimäki, Aimo Taipale, Tapio Kalliohaka, Matti Niemeläinen

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Biopolttoaineiden eri käsittelyvaiheissa esiintyy työntekijän terveydelle haitallisia ilman epäpuhtauksia, jotka kulkeutuvat käsiteltävästä biomassasta työntekijän hengitysilmaan. Kun käsitellään haketta, ensisijainen ratkaisu ilmaan vapautuvien epäpuhtauksien hallinnassa on tehokkaasti ja luotettavasti toimiva ohjaamo. Tehokkaan suodatuksen lisäksi työntekijän suojauksen kannalta oleellisia seikkoja ovat ohjaamon ylipaine ja tiiveys, joihin vaikuttaa ratkaisevasti lämpöolosuhteiden hallinta. Ohjaamon ikkunat tulisi pitää aina suljettuina ylipaineen ja vuotojen eliminoimiseksi. Ohjaamon puhtaanapito on tärkeää sisälähteiden eliminoimiseksi, sillä työntekijän mukana ohjaamoon voi kulkeutua mm. mikrobiologisia epäpuhtauksia. Työkoneiden asemoinnin suhteen on tärkeää, että erityisesti tuulen alapuolelle sijoittuvan (kuljetusauton) ohjaamo täyttää tiukat suojausvaatimukset. Vaikka ohjaamo toimii normaalisti, sen suojauskerroin ei kuitenkaan välttämättä ole riittävä suojaamaan työntekijää biologisilta altisteilta. Lisäsuojausta on mahdollista toteuttaa kierrättävän ilmanpuhdistinlaitteen, hengityssuojainmaskin tai kohdepuhalluksen avulla. Ohjaamoissa olisi myös hyvä olla ylipaineen seurantalaite, joka osoittaa, onko ohjaamo ilmanvaihtoteknisesti kunnossa. Käytännössä merkittävä ongelma on suodattimen riittämätön pölykapasiteetti. Suodatin tulisikin mitoittaa siten, että siinä on riittävästi pinta-alaa, jolloin myös puhdistus- tai vaihtoväli on riittävän pitkä. Suodattimen helppo huollettavuus koneissa on erittäin tärkeää samoin kuin koneen käyttäjien aktiivisuus suodattimen huollossa.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages45
    ISBN (Electronic)978-951-38-8489-5
    ISBN (Print)978-951-38-8490-1
    Publication statusPublished - 2016
    MoE publication typeD4 Published development or research report or study

    Publication series

    SeriesVTT Technology
    Number280
    ISSN2242-1211

    Keywords

    • bioenergia
    • työturvallisuus
    • ilmansuodatus

    Cite this