Tuotantotietojen keruu ja hyödyntäminen painotuotteiden valmistuksessa

Asta Bäck, Anneli Karttunen, Mikko Pitkänen

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Tuotantotietojen kehittyneet keruu- ja analyysimenetelmät -projektin tavoitteena oli edistää tuotantotietojen hyödyntämistä tilastollisin menetelmin ja tuottaa tietoa suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi graafisen alan tiedonkeruuratkaisuja suunniteltaessa. Tämä VTT Tiedotteita on projektin loppu- ja yhteenvetoraportti. Raportin alussa on kerrottu yleisesti kappaletavarateollisuuteen soveltuvista tuotantotietojen keruumenetelmistä. Sen jälkeen on käyty läpi nimenomaan graafisen alan järjestelmävalmistajien tiedonkeruuseen ja -hyödyntämiseen tarjolla olevia ratkaisuja. Mukaan on pyritty ottamaan toisaalta yleisesti Suomessa käytössä olevien tai muutoin hyvin kehittyneitä ratkaisuja tarjoavien valmistajien tuotteita. Graafiseen alaan liittyviä standardointihankkeita on esitetty melko laajasti. Erityisesti on tuotu esille IFRAtrack, CIP3 ja DMI/LMO, koska juuri tällaisten standardien avulla on mahdollista edetä saarekemaisista ratkaisuista kohti integroitua tuotantoympäristöä, jossa myös tuotantotietojen keruu ja analyysi voidaan tehdä tehokkaasti. Tuotantotietojen hyödyntämisessä sovellettiin tilastollisia menetelmiä kirjojen valmistuksen materiaalihukan, rotaatiopainokoneiden tuotantonopeuden, rotaatiopainokoneiden kuntoonlaittoaikojen pituuksien ja kirjaprosessin läpimenoaikojen analysointiin. Regressioanalyysin avulla etsittiin näitä asioita selittäviä ja ennustavia ominaisuuksia. Projektissa kokeiltiin myös neuroverkkojen käyttöä. Ne todettiin tässä käytetyllä aineistolla samanarvoisiksi regressioanalyysin kanssa materiaalihukkaa ennustavana menetelmänä. Riittävien ja paikkansapitävien tietojen saaminen osoittautui yllättävän työlääksi, vaikka tietoja antaneiden yritysten tietojenkeruujärjestelmät olivat melko kehittyneitä. Ongelmallisia olivat eri järjestelmissä olleiden tietojen yhdistely ja kirjausepätarkkuudet erityisesti materiaalinkulutuksessa. Analyysit osoittivat myös, että monet tuotannon tunnusluvut, kuten tuotantonopeus ja kuntoonlaittoaika, eivät noudata normaalijakaumaa, mikä on otettava huomioon tilastollisia menetelmiä sovellettaessa. Raportti päättyy suosituksiin yrityskohtaisista toimista, kehittäessä tuotantotietojen keruuta ja hyödyntämistä. Raportissa on lueteltu analyysien kannalta tärkeimmät tilastolliset menetelmät ja esitetty suuntaviivat alueen tutkimuksellisille jatkotoimille.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages59
    ISBN (Print)951-38-4909-0
    Publication statusPublished - 1996
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesVTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
    Number1754
    ISSN1235-0605

    Keywords

    • printing
    • printers (data processing)
    • printing equipment
    • production
    • data
    • data transmission
    • neural nets
    • utilization
    • statistics
    • statistical analysis
    • standardization
    • standards
    • graphic

    Cite this