Uskomusverkkojen käsittelyohjelma BelNet

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Viime aikoina on tutkittu laajasti tilastollisten mallien riippuvuussuhteiden esittämistä graafisesti uskomusverkkoina. Tuloksena on saatu uusia, tehokkaita menetelmiä evidenssin ja muuttuneiden uskomusten kokonaisvaikutuksen laskemiseksi. Käytännön laskentatyön kannalta bayesilaisen teorian piirissä kehitetyt menetelmät ovat vielä toistaiseksi selvästi käyttökelpoisimpia. Uusien menetelmien lähtökohtana on ollut, että inhimillinen ajattelu ei jäsennä epävarmaa tietoa yhteisjakaumataulukkoina, vaan oleellisia ovat yksinkertaisten propositioyhdistelmien marginaaliset ja ehdolliset todennäköisyydet. Uskomusten päivityksen tulisi säilyttää inhimillisen päättelyn rakenne siten, että kussakin laskennan vaiheessa tarvittaisiin tietoa vain muutamista toisiinsa läheisesti liittyvistä muuttujista ja niiden riippuvuussuhteista. VTT:n Ydinvoimatekniikan laboratoriossa on kehitetty Lisp-kielinen tietokoneohjelma, jossa on toteutettu kolme bayesilaista diskreettien muuttujien uskomusverkkojen laskenta-algoritmia. Kaksi näistä algoritmeista soveltuu ainoastaan yhdesti yhtenäisiin verkkoihin, mutta ne ovat tehokkaita ja tuottavat tarkkoja tuloksia. Kolmas algoritmi perustuu stokastiseen simulointiin, joten sen avulla saadaan vain likimäärin oikeita uskomusarvoja. Viimeksi mainittua algoritmia voidaan kuitenkin soveltaa hyvin monimutkaisiinkin malleihin, joiden uskomusverkko on vahvasti yhtenäinen ja joissa analyyttinen laskenta kävisi kohtuuttoman hankalaksi. Ohjelman avulla voidaan helposti rakentaa ja muutella uskomusverkkoja algoritmien prosessointia varten. Lisäksi ohjelma tarjoaa mahdollisuuden määritellä muuttujien välisiä ehdollisia todennäköisyyksiä funktioiden avulla. Ohjelman tärkeimpiä toimintoja suorittavia rutiineja voidaan haluttaessa myös kutsua suoraan sovellutusohjelmista.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages60
    ISBN (Print)951-38-3349-6
    Publication statusPublished - 1989
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
    Number946
    ISSN0358-5085

    Keywords

    • statistical inference
    • computer programs

    Cite this