Abstract
Jätehuollon osuus maailmanlaajuisista ihmisen toiminnan
aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä on 3-4 %.
Merkittävin päästölähde on kaatopaikkojen
metaanintuotanto. Jätehuollon voimakkaan kehityksen ja
päästöjen vähentämisvaatimusten myötä mahdollisuudet
uusien päästöjä vähentävien ratkaisujen, teknologioiden
ja osaamisen vientiin ovat parantuneet. Alalle tuo uusia
liiketoimintamahdollisuuksia myös Kioton pöytäkirjan
hankemekanismien, puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) ja
yhteistoteutuksen (JI) hyödyntäminen. Näiden
joustomekanismien puitteissa Kioton pöytäkirjan liitteen
I maat (teollisuus- ja siirtymätalousmaat, joille on
määritelty sitovat kasvihuonekaasujen rajoittamis- ja
vähentämisvelvoitteet) voivat hankkia päästöyksiköitä,
jotka ovat peräisin toisista maista, ja käyttää niitä
kansallisen velvoitteensa täydentämisessä.
Uusiin jätteenkäsittelykonsepteihin liittyvien
liiketoimintamahdollisuuksien ja
kasvihuonekaasupäästöjen vähentämismahdollisuuksien
arvioimiseksi tarkasteltiin seuraaviin jätehuollon
osa-alueisiin liittyviä käsittelykonsepteja: jätteiden
jalostaminen tuotteiksi, jätteiden biohajoavan fraktion
käsittely ja hyötykäyttö, jätteiden energiakäyttö ja
jätteiden kaatopaikkasijoitus. Merkittävimpien uusien
teknologioiden toimivuuden ja päästöjen
vähentämistehokkuuden arvioinnin lisäksi analysoitiin
valittujen konseptien taloudellista kannattavuutta CDM-
tai JI-hankkeissa.
Kioton hankemekanismien puitteissa
kustannustehokkaimmiksi jätehuoltohankkeiksi
osoittautuivat esimerkkilaskelmissa kaatopaikkakaasujen
keräys ja soihtupoltto sekä tietyin edellytyksin
biokaasun tuotanto ja jätteen käyttö energiantuotannossa.
Biokaasun tuotanto maatalouden jätteistä ja lietteistä
tai muista biohajoavista lietteistä on CDM- ja
JI-hankkeissa yleensä taloudellisesti ja teknisesti
parempi vaihtoehto kuin biokaasun tuotanto lajitellusta
yhdyskuntajätteestä. Päästövähennyksistä saatavan
hyvityksen ja lyhyen, nykyisen Kioton kauden kestäväksi
oletetun hyvityskauden takia oli taloudellisesti
edullisinta tuottaa nopeasti suuri päästövähennys
pienellä investoinnilla. Tässä suhteessa CDM- ja
JI-hankkeet poikkeavat muista jätehuoltohankkeista,
joissa kaatopaikkakaasun energiahyödyntäminen ja jätteen
energiakäyttö usein arvioidaan kaatopaikkakaasun
soihtupolttoa kustannustehokkaammiksi
kasvihuonekaasupäästöjen vähentämismenetelmiksi.
Tutkimuksessa jätteenkäsittelykonsepteja tarkasteltiin
erillisinä kokonaisuuksina. Käytännön hankkeissa
lähtöoletukset, tarkasteltava jätehuollon kokonaisuus,
syntyvän energian tai tuotteiden
hyödyntämismahdollisuudet ym. seikat vaikuttavat
merkittävästi tulokseksi saatavaan kasvihuonekaasujen
vähentämistehokkuuteen. Tämä ilmeni mm.
materiaalihyödyntämisen esimerkkitarkasteluissa, joissa
kierrätetystä materiaalista valmistetun tuotteen
kasvihuonekaasupäästöjä verrattiin vastaavan
neitseellisestä materiaalista valmistetun tuotteen
elinkaaren aikaisiin päästöihin. Tuloksiin vaikuttavat
mm. vertailukohteena käytetty tuote, jätemateriaalin
käsittelytapa ja lopputuotteen kohtalo käytön jälkeen.
Esimerkiksi tapauksessa, jossa jätemuovista valmistetun
profiilin oletettiin korvaavan kyllästetystä puusta
valmistettua tuotetta, prosessointi muoviprofiiliksi
vähensi kasvihuonekaasupäästöjä vain tietyin
edellytyksin. Tulokset olisivat kuitenkin erilaisia, jos
vertailukohteena olisi ollut fossiilisperäinen tuote.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 181 |
| ISBN (Electronic) | 978-951-38-6960-1 |
| ISBN (Print) | 978-951-38-6959-5 |
| Publication status | Published - 2007 |
| MoE publication type | Not Eligible |
Publication series
| Series | VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes |
|---|---|
| Number | 2402 |
| ISSN | 1235-0605 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 7 Affordable and Clean Energy
-
SDG 8 Decent Work and Economic Growth
-
SDG 9 Industry, Innovation, and Infrastructure
-
SDG 11 Sustainable Cities and Communities
-
SDG 12 Responsible Consumption and Production
-
SDG 13 Climate Action
Keywords
- waste management
- greenhouse gas emissions
- emission reduction
- waste treatment technology
- biowaste
- landfill
- waste incineration
- waste recycling
- material recovery
- Kyoto Mechanisms
- CDM
- JI
- market potential
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver