Vanhojen rakennusten perustusten korjaaminen ja vahvistaminen

Heikki Holmberg

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Julkaisussa käsitellään perusparannushankkeen edellyttämiä geoteknisiä selvityksiä ja perustusten korjaus- ja vahvistamismenetelmiä. Ensin selvitetään kirjallisuuden pohjalta niitä tekijöitä, jotka voivat johtaa perustusten vaurioitumiseen, yleisimpiä korjaus- ja vahvistamismenetelmiä sekä niiden kustannuksia. Lisäksi esitetään ehdotus perusparannushankkeiden pohjatutkimuksen ja pohjarakennussuunnittelun käytännöksi. Perustusten kunnon selvittämisen ja perusparannushankkeen geoteknisen suunnittelun tulee liittyä kiinteästi hankkeen muuhun suunnitteluun. Lopuksi tarkastellaan kahta rakennushallituksen perusparannuskohdetta, kiinteistöä Snellmaninkatu 7 Helsingissä ja entistä Akatemiataloa Turussa. Ensin mainitun hankkeen perustusten vaurioitumisen syitä selvitellään ja ehdotus perustusten korjaamiseksi esitetään. Turun entinen Akatemiatalo on korjattu ja entisöity vuosina 1977 - 1979. Julkaisussa käsitellään rakennusten puuperustusten suojaamista pohjaveden pinnan alenemista vastaan.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages147
ISBN (Print)951-38-1399-1
Publication statusPublished - 1982
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
Number88
ISSN0358-5085

Cite this