Varaston ulkoistaminen alihankinnassa: Kustannusmallitarkastelu

Jyri Pötry, Outi Kettunen, August Kilponen

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Tämän tutkimuksen aiheena oli varaston ulkoistaminen alihankinnan tuplavarasto-ongelman ratkaisuna. Tutkimusongelmana oli, muuttuuko alihankinnan tilaus-toimitusprosessi kustannustehokkaammaksi, kun sekä pää- että alihankkijan varastot poistetaan ja varastointi siirretään ulkopuolisen varastopalveluyrityksen hoidettavaksi. Tutkimusmenetelmä oli tapaustutkimus, jossa valittujen tapausten avulla pyrittiin tarkastelemaan logistiikkapalvelumallin taloudellisuutta. Tutkimuksen välineinä käytettiin VTT:llä kehitettyä rivirakenteen huomioivaa toimintolaskentaa sekä varastopalvelun kustannusmallia, jonka päälle luotiin MS Access -sovellus. Toimintolaskennan avulla selvitettiin tapausyritysten varastoinnin toimintokustannukset, joihin nykytoiminnan ja logistiikkapalvelumallin vertailu perustui. Lisäksi vertailuaineistona käytettiin VTT:n Wadelma-projektin (Varastotoiminnan kehittäminen - uudet toimintamallit ja teknologiat, 2003) tuloksina saatuja erilaisten yritysryhmien keskimääräisiä varaston toimintokustannuksia. Kustannusvertailut perustuivat siten todellisiin toimintokustannuksiin. Tutkimuksen tulos oli, ettei varastopalvelumallissa synny merkittäviä lisäkustannuksia, ellei volyymi ole hyvin pieni. Varastopalvelumallin kustannustehokkuus paranee selvästi volyymin kasvaessa verrattuna nykyiseen kahdenväliseen toimintatapaan. Kysymykseksi jää, miten määritellään kannattavuuden volyymiraja. Varastojen poistaminen ja palvelun ostaminen varastopalveluyritykseltä on varteenotettava kehitysvaihtoehto alihankintayrityksille. Tällöin olisi mahdollista eliminoida kokonaan alihankkijan valmis- ja päähankkijan puolivalmistevarastot. Kaikki yrityksen voisivat keskittyä ydinosaamiseensa. Vaihtoehtona varastopalvelumallille on varaston jättäminen vain toiselle alihankintasuhteisista yrityksistä ja tämän varaston prosessien ja tekniikan kehittäminen. Tutkimuksen perusteella varaston ulkoistaminen vaikutti relevantilta vaihtoehdolta alihankintayrityksille, mutta ulkoistamisen kannattavuutta, organisointia, ohjausta, tekniikoita jne. on tutkittava lisää, ennen kuin voidaan määritellä, milloin alihankintavarasto kannattaa ulkoistaa, miten ulkoistetun varaston kanssa operoida ja toisaalta millaisia palveluita varastopalveluyrityksen olisi pystyttävä pää- ja alihankkijoille tarjoamaan.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages84
    ISBN (Electronic)951-38-6215-1
    ISBN (Print)951-38-6214-3
    Publication statusPublished - 2004
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesVTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
    Number2232
    ISSN1235-0605

    Keywords

    • subcontracting
    • inventories
    • activity based costing
    • supply chain management

    Cite this