Abstract
Tässä julkaisussa analysoidaan VTT:n yhteiskunnallisia
vaikutuksia ja valtion budjettirahoituksen merkitystä
VTT:n toiminnalle. Yhteiskunnallisilla vaikutuksilla
tarkoitetaan tutkimus- ja kehitystoiminnan vaikutuksia
ympäristöön, terveyteen, hyvinvointiin, elämänlaatuun,
päätöksentekoon ja julkisiin palveluihin. Selvitys
perustuu keväällä 2002 tehtyihin ministeriöiden, VTT:n
julkisten asiakkaiden, elinkeinoelämän edustajien ja
VTT:n henkilökunnan haastatteluihin sekä VTT:n
Teknologian tutkimuksen aikaisempiin tutkimuksiin.
VTT tukee ja edistää yhteiskunnallisia tavoitteita ja
päämääriä usealla tavalla. Näistä yleisimpiä
vaikuttamiskeinoja ovat tutkimus- ja kehittämistyö sekä
asiantuntijatehtävät. VTT:n asiantuntijatehtäviä ovat
esimerkiksi testaus- ja analyysipalvelut,
sertifiointipalvelut, valvontatehtävät, osallistuminen
kotimaiseen ja kansainväliseen strategiatyöhön,
päätöksentekoon ja lainvalmisteluun, kouluttaminen ja
tiedon siirto sekä osallistuminen normi- ja
standardointityöhön ja lausuntojen antaminen.
Tutkimus- ja kehittämistyön kautta VTT on tukenut
elinkeinoelämän ja suomalaisten yritysten kilpailukykyä
sekä julkisen sektorin kehitystä ja sitä kautta edistänyt
talouden kasvua ja yhteiskunnan hyvinvointia. Teknologian
edelläkävijänä VTT on ennen kaikkea nopeuttanut
teknologian kehittymistä Suomessa, auttanut yrityksiä
pääsemään teknologisen kehityksen kärkeen ja tukenut
kansainvälistä verkottumista. Myös uusien
tutkimusavausten tekemisessä ja teknologian siirrossa
VTT:n rooli on ollut merkittävä. Välitöntä
yhteiskunnallista hyötyä VTT on tuottanut kohdentamalla
tutkimushankkeita yhteiskunnallisesti tärkeisiin
kohteisiin. Merkittäviä tuloksia se on saanut aikaan muun
muassa yhdyskuntatekniikassa, liikenteen ja teollisen
toiminnan turvallisuuden parantamisessa,
energiataloudessa ja ympäristöä säästävien materiaalien
ja prosessien kehittämisessä. VTT:n vahvuus teknologian
kehittämisessä perustuu laaja-alaiseen, monipuoliseen,
ammattimaiseen ja käytännönläheiseen osaamiseen.
Yritysten yhteistyökumppanina VTT:n heikkoudeksi nähdään
se, että siltä puuttuu liike-elämän ja markkinoiden
tuntemusta ja kykyä paneutua liike-elämän tarpeisiin.
Asiantuntijatehtävien kautta VTT on tukenut esimerkiksi
ilmasto-, energia- ja merenkulun sekä geenitekniikkaan
liittyvää päätöksentekoa ja lainvalmistelua. VTT:n panos
uusien energiavaihtoehtoihin liittyvien hyötyjen, riskien
ja mahdollisuuksien esiintuomisessa tunnustetaan
yleisesti. Asiantuntijaorganisaationa VTT:tä arvostetaan
erityisesti puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta.
Monilla aloilla VTT:llä ei ole tosiasiallista kilpailijaa
eikä niillä ole korvaavaa osaamista. VTT:n
yhteiskunnallista vaikuttamista on uuden liiketoiminnan
kehittäminen olemassa olevissa yrityksissä. VTT tukee
myös uusien tutkimuslähtöisten yritysten perustamista ja
alueiden kehitystä. VTT:n oma aloitteellisuus näiden
asioiden edistämisessä on sidosryhmähaastateltavien
mukaan ollut vähäinen. Sidosryhmät näkevät kuitenkin
näiden asioiden edistämisen tarpeellisena
yhteiskunnallisen hyödyn kannalta.
Budjettirahoituksen kohdentaminen pitkäjänteiseen,
strategiseen tutkimukseen nähdään pääasiallisesti
myönteisenä linjauksena. Sillä varmistetaan myös
henkilöstön osaamisen jatkuva kehittäminen. Sen sijaan
resurssien vähentämisen asiantuntijatehtävistä nähtiin
heikentävän VTT:n yhteiskunnallista vaikuttavuutta
puolueettomana ja riippumattomana
asiantuntijaorganisaationa.
Keskeisimpiä haasteita VTT:n yhteiskunnallisen
vaikuttavuuden lisäämiseksi ovat pk-yritysten
innovaatiotoiminnan tukeminen, osallistuminen alueiden
innovaatiotoiminnan kehittämiseen ja teknologisten
innovaatioiden kehittäminen tulevaisuuden
yhteiskunnallisiin tarpeisiin. VTT:ltä toivotaan myös
aktiivista osallistumista kansalaiskeskusteluun ja
tutkimustiedon tehokkaampaa levittämistä.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 50 |
| ISBN (Electronic) | 951-38-6104-X |
| ISBN (Print) | 951-38-6103-1 |
| Publication status | Published - 1 Dec 2002 |
| MoE publication type | Not Eligible |
Publication series
| Series | VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes |
|---|---|
| Number | 2176 |
| ISSN | 1235-0605 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 4 Quality Education
-
SDG 8 Decent Work and Economic Growth
-
SDG 9 Industry, Innovation, and Infrastructure
-
SDG 17 Partnerships for the Goals
Keywords
- Innovation systems
- Public funding
- R and D impacts
- Research and development
- Social benefits
- Social impacts
- Technology
- Technology policy
- Welfare
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver