Abstract
Tutkimuksen aiheena on suurehkon suomalaisen kaupungin
kunnallisia vuokrataloja
rakennuttavan ja
ylläpitävän yhtiön strateginen yritysanalyysi.
Tavoitteena on ollut laatia
yritysanalyysistä esimerkki
muille vuokrataloyhtiöille, jotta niissä voitaisiin
virittää tietoista
strategista ajattelua ja parantaa
yritysanalyysien laadinnan ja hyväksikäytön valmiutta.
Tutkimuksessa kuvataan kohdeyrityksen toimintaa
strategisen yritysanalyysin
yleisillä menetelmillä.
Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta
sekä tutkimusmenetelminä
teemahaastattelua
ja aivoriihtä. Haastateltavina ovat olleet yhtiön
johtoryhmä, neljä työntekijää
sekä neljä asukasta.
Lisäksi on yrityksen toiminnan selittämiseksi tehty
kirjallisuuden avulla
markkina- ja
toimiala-analyysi.
Yrityksen perusstrategiat hahmotellaan strategista
suunnittelua varten käyttäen
hyväksi Rauno
Tammisen esittämää strategia-avaruutta, jonka avulla
voidaan lisätä
suunnittelun luovuutta. Vuok
rataloyritykselle esitetään strategia-avaruus, jonka
ulottuvuudet ovat
asukkaiden palvelu, asukkaiden
omatoimisuus ja huomaavainen järjestys.
Vuokrataloyrityksen perusstrategiaan
kuuluu lisäksi
suojautuminen vuokralla asumista leimaavilta
ulkopuolisilta. Yritykselle
esitetään analyysin pohjalta
toimenpidesuosituksia.
Tutkimuksen esimerkkikohde on Kuopion kaupungin omistama
osakeyhtiö Niiralan
Kulma Oy.
Tutkimusjulkaisu on laadittu muokkaamalla ja lyhentämällä
Jyväskylän Yliopiston
yrityksen
taloustieteen laitokselle tehtyä pro gradu- työtä.
| Translated title of the contribution | The housing management strategy of a social rental housing company |
|---|---|
| Original language | Finnish |
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 86 |
| ISBN (Print) | 951-38-4162-6 |
| Publication status | Published - 1992 |
| MoE publication type | Not Eligible |
Publication series
| Series | VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes |
|---|---|
| Number | 1349 |
| ISSN | 1235-0605 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 11 Sustainable Cities and Communities
Keywords
- rents
- residential buildings
- residential areas
- housing
- housing corporations
- public housing
- buildings
- recommendations
- services
- apartment buildings
- strategy
- planning
- project planning
- companies
- urban areas
- management engineering
- interviews
- marketing
- market research
- analyzing
Fingerprint
Dive into the research topics of 'The housing management strategy of a social rental housing company'. Together they form a unique fingerprint.Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver